Lähdeaineisto ei anna riittävän yksityiskohtaisia tietoja yksittäisten tapahtumien tarkaksi arvioimiseksi.

SS-VAPAAEHTOISET Selvitys suomalaisten SS-miesten mahdollisesta osallisuudesta juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen vuosina 1941–1943 on luovutettu valtioneuvoston kanslialle. Selvitys on valtioneuvoston kanslian tilaama ja Kansallisarkiston tekemä riippumaton arkistoselvitys.

Hanke lähti liikkeelle, kun Simon Wiesenthal -keskuksen johtaja Efraim Zuroff lähestyi tammikuussa 2018 tasavallan presidenttiä Sauli Niinistöä ja pyysi Suomea laatimaan selvityksen. Hankkeen tutkijana toimi professori Lars Westerlund ja tutkimusapulaisena filosofian maisteri Ville-Pekka Kääriäinen.

Selvitys täydentää olemassa olevaa tietoa siitä, miten juutalaisten ja muiden siviilien surmaaminen oli järjestelmällinen osa Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941.

– Suomalaisten taisteluhalu suuntautui ennen muuta Neuvostoliittoa vastaan. Sen taustalla olivat talvisodan kokemukset ja Neuvostoliiton taholta koettu uhka. Suomalaisten lähtötilanne poikkesi useimpien muiden maiden SS-vapaaehtoisiksi värväytyneiden tilanteesta. Suomen tarkoituksena oli saada sotilaskoulutusta suomalaisille joukoille, toteaa Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva.

Nuorteva kertoo, että määräaikaisen koulutuksen jälkeen oli sovittu suomalaisten palaavan osaksi Suomen armeijaa. Norjalaiset, tanskalaiset, hollantilaiset ja belgialaiset vapaaehtoiset tulivat Saksan miehittämistä maista ja värväytyivät tietoisesti miehittäjän armeijaan.

Yhteensä 1408 suomalaista vapaaehtoista palveli Waffen SS:n Wiking-divisioonassa vuosina 1941–1943. Heistä kaatui 250, katosi 14 ja 686 haavoittui. Suomen rintamalla jatkosodassa kuoli 113 sotilasta.

– Suomalaiset eivät hyökkäyksen alussa tienneet saksalaisten tuhoamistavoitteista. He osallistuivat hyvin todennäköisesti osana saksalaista SS-sotilasjoukko-osastoa juutalaisten, muiden siviilien ja sotavankien surmaamiseen. Pääsääntöisesti suomalaiset suhtautuivat tähän toimintaan kielteisesti, toteaa Jussi Nuorteva.

Selvityksessä ei silti löydetty konkreettisia todisteita asiasta.

– On kuitenkin todettava, että käytössä ollut lähdeaineisto ei anna riittävän yksityiskohtaisia tietoja yksittäisten tapahtumien tarkaksi arvioimiseksi. Päiväkirjoista ja muista asiakirjoista ei yleensä ilmene sitä, kuka toimi käskynantajana eikä liioin sitä, ketkä kaikki osallistuivat surmaamisiin tiedossa olevissa tapauksissa, Nuorteva myöntää.

Vahvimmaksi todisteeksi esitetään edelleen jo tiedossa ollutta erään SS-vapaaehtoisen kirjettä kotiin, jossa hän toteaa ”lisäksi juutalaisten teloittamiseen riittää kehnompikin ampumataito kuin omaamamme”. Sanamuodosta ei selviä osallistuivatko suomalaiset ampumiseen, vai olivatko he ainoastaan tietoisia siitä.

Selvitystyöhön on saatu merkittäviä täydennyksiä ulkomaisista arkistoista Venäjältä, Ukrainasta, Saksasta, Hollannista ja Pohjoismaista. Selvityksessä on ollut käytettävissä kaikkiaan 76 Waffen SS:n Wiking-divisioonan suomalaisen vapaaehtoisen päiväkirjaa, kun muiden ulkomaisten SS-vapaaehtoisten päiväkirjat on pääsääntöisesti tuhottu.

Selvityksessä on myös käyty läpi erittäin suuri määrä Suomessa olevia viranomais- ja yksityisarkistoja, kirjeenvaihtoa, valokuvia, sanoma- ja aikakauslehtien kirjoituksia ja artikkeleita, muistelmia sekä olemassa olevaa tutkimuskirjallisuutta. Selvityksessä on ollut käytettävissä aineistoa, jota ei ole ollut aikaisempien tutkimusten käytössä.

Selvityksen valmistuessa elossa oli kahdeksan SS-Divisioona Wikingissä palvellutta suomalaista vapaaehtoista. Kenenkään heidän osaltaan lähteissä ei ole mainintoja osallistumisesta väkivaltaisuuksiin.

paivanlehti.fi